tiistai 15. toukokuuta 2018

Ylösotto on edessä

On väistämätön tosiasia, että Raamatun sana toteutuu.

Myös se, että Jeesus palaa takaisin on edessä, tahdot tai et.
Lupaukset ovat näissä Raamatun kohdissa selkeät ja niitä ei voi selittää pois.

Näiden Raamatun kirjoitusten lisäksi Herra puhuu palvelijoilleen. Viimeisimmän puheen voit lukea Raamatun kohtien jälkeen.


Ap.t. 1:9. Jeesuksen taivaaseenastuminen
 Mark. 16:19
Kun Jeesus oli tämän sanonut, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10. Ja kun he hänen etääntyessään yhä katselivat taivaalle, heidän luonaan seisoi yhtäkkiä kaksi miestä yllään valkoiset vaatteet.
11. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavoin kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
12. Silloin he palasivat Jerusalemiin vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä.

Herran tulemus
1. Tess. 4:13. Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä poisnukkuneiden osasta, ettette murehtisi niin kuin ne, joilla ei ole toivoa.
14. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin kuin uskomme, niin samalla tavoin Jumala myös on Jeesuksen kautta tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15. Tämän me sanomme teille Herran sanana: Me, jotka olemme elossa ja jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi poisnukkuneiden edelle,
16. sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.
17. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa.
18. Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

++++++++++++++++++++++++
Kerro ylösotosta  15.5.2018         klo. 1.27 


Herään kun sanotaan: Mene ja kirjoita siitä mistä sinulle viime yönä puhuin. Herra puhui edellisenä yönä ollessani Helsingissä, mutta sanoi,  ei sinun tarvitse tätä kirjoittaa, eihän sinulla ole edes paperia täällä, puhun kun olet kotona.  Puhun ylösotosta. 

Pysähtykää ja ottakaa vaarin Minun Sanoistani teille.  Kuinka monta kertaa olen teille puhunut tulevasta, siitä kun noudan teidät hääjuhlaan.  Olen joka kerran kehottanut teitä: Puhukaa siitä mitä tulee tapahtumaan.  En ole turhaan puhunut,  mutta ette ole suutanne avanneet, ette ole sokeille sisarillenne ja veljillenne siitä tulevasta kertoneet. 

En teille näitä kirjeitä turhan tähden sanele,  vaan nämä kaikki ovat teille ruuaksi ja särpimiksi tarkoitetut.  Pyydänkin,  ottakaa ne sieltä piirongin päältä pölyttymästä ja lukekaa.  Lukekaa uudelleen ja uudelleen, onhan tämä Minun Sanaani, jota teille Elämäksi ja opetukseksi jaan. 

Nyt Sanonkin: Tutustukaa siihen mitä raamatussa on ylösotosta kirjoitettu,  sen jälkeen etsikää kirjeistäni ne, joissa siitä tulevasta puhun. Ottakaa ne tosissanne  ja kertokaa siitä heille,  keitä luoksenne johdatan.  Kertokaa kuinka todellista se tulee olemaan. 

Minä,  ylösnoussut Herranne saavun teitä vastaanottamaan yläilmoihin. Enkelini tekevät sen työn keskuudessanne maan päällä. He tietävät, kenellä on veren merkki,  kuka on hän joka on sinetillä merkitty,  jolla on kutsu häähuoneeseen. 

Siitä annoin jo maan päällä ollessani lupauksen,  että otan teidät omani luokseni taivaaseen.                Se on se suuri juhla mitä odotamme,  te siellä maan päällä ja Minä täällä taivaassa.  Se on Isän salaisuus, jonka Hän pitää itsellään siihen asti kun Sanoo:   Mene noutamaan omasi. 

Olen ennenkin sanonut, se ei ole mikään salamyhkäinen katoaminen.  Teemme sen julkisesti, tämän päivän termiä käyttäen,  aivan kuin mainostaen Isän Jumalan kunniaa,  Hänen kirkkauttaan ja suuruuttaan.  Se on tarkoitettu todistukseksi heille, jotka maan päälle jäävät.  Se puhukoon heille Kaikkivaltiaan  Jumalan todellisuudesta,  Hänen kaikkivoipaisuudestaan 

Te saatte olla tänään kuin mainoslehtisten jakajia,  kertoessanne tulevasta.  Siitä kuinka Jumalan lapset nostetaan maan päältä yläilmoihin, samalla tavalla kuin Herranne ja Vapahtajanne 2000 vuotta sitten. Sanastani tiedättekin, että teidän lähtönne jälkeen voi vielä pelastua joutumasta iankaikkiseen kadotukseen, seuraamalla Minua. Ei niin helpolla kuin te, vaan se tulee olemaan kidutuksen ja kuoleman kautta Minun jälkiäni seuraten.      Te nousette ylös seisovilta jaloiltanne, tai teidät herätetään yöuniltanne. Lukekaa sieltä Sanastani tai vanhoista kirjeistäni,  kuinka se tulee tapahtumaan. Nyt oikein vetoan teihin, älkää pantatko tätä tietoa itsellänne, vaan julistakaa se tulevaksi näille sokeille ja kuuroille, jotka eivät tiedä mitä tuleman on, mitä Isä on Sanonut. 

Te Minun rakkaani !!  Kuinka odotankaan tapaamistamme,  silloin saamme katsella toinen toistamme silmästä silmään ja todeta:  Se on juhlan väärtti !!! 

Mene jatkamaan uniasi,  tämä sessio ei ole sinua verottanut,  vaan yhtä pirteänä saat aamusi alkaa kuin muinakin aamuina. 

Laitan tähän loppuun päivämäärät vanhoista kirjeistä, mistä  Herra puhui. 29.8.2014        28.9.2014       14.6.2015       14.8.2016 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti