lauantai 11. tammikuuta 2014

Ihmisen Pojan tulemus lähestyy

Vuosi 2014 on uusi luku, jonka aikana voi tapahtua paljon uusia asioita. Ihmiset laativat suunnitelmia ja tekevät ennustuksia, jotka perustuvat ihmisviisauteen, kokemukseen tai historiaan lähimenneisyydessä tai pidemmässä aikajaksossa. Ihmisen tekemiset ja ennustukset usein pettävät, sillä ihminen ei voi tuntea ja tietää kaikkia muuttuvia tekijöitä.

On kuitenkin yksi, joka tietää meidän tekemiset ja ajatuksemmekin. Hän on Luoja, jonka tekoa me jokainen olemme. Hän on myös ilmaissut meille itsensä ja ollut läsnä jo ennen aikojen alkua. Mielenkiintoiseksi asian tekee myös se, että Hän on tuleva takaisin näkyvästi ja kaikkien ihmisten nähtäväksi.

Oletko varautunut tällaiseen mahdollisuuteen? Meneekö omat suunnitelmasi ”myttyyn” jos sinun Luojasi tulee äkkiarvaamatta elämäntilanteesi keskelle? Mieti tätä asiaa, sillä näin se vain on, että se tapahtuu, vaikka et sitä mahdollisesti olekaan ottanut huomioon omissa suunnitelmissasi.

Jeesus sanoo näin:

Mutta sitä päivää tai hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä Poika, vaan Isä yksin. Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tullessa. Niinä päivinä ennen vedenpaisumusta ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. He eivät aavistaneet mitään, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki mukanaan. Näin on myös silloin, kun Ihmisen Poika tulee. Silloin on kaksi miestä pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä: toinen otetaan, toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta sen te ymmärrätte, että jos talon isäntä tietäisi, millä yön hetkellä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista."


(Matteuksen evankeliumi 24:36-44)


1 kommentti:

  1. http://jarmolinne.blogspot.com/2021/01/seurakunnan-ylosotto.html

    VastaaPoista