lauantai 17. marraskuuta 2012

SOTA vai rauha


Lehdet otsikoivat marraskuussa:

 - Hyvin vaarallinen tilanne.
 - Hamas kertoo: Israel iski rajusti järjestön päämajaan Gazassa
 - Israelin ilmaisku keskeytti suoran tv-lähetyksen: "Mikä tuo ääni on?"


Joulukuussa on ollut rauhallisempaa Israelin puolella, mutta 

lähi-itä kuohuu ja rauhaisaa kolkkaa saa etsimällä etsiä.

Rauhantahtoa on ja ei ole, riippuu mistä asiaa katsoo.
Itse uskon enemmän rauhattomuuteen, jota kestää siihen asti kunnes Jeesus palaa takaisin.
Apostolien tekojen alkujakeissa on kerrottuna Jeeuksen paluusta:

Ap. t. 1: 9 Kun Jeesus oli tämän sanonut, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. 10. Ja kun he hänen etääntyessään yhä katselivat taivaalle, heidän luonaan seisoi yhtäkkiä kaksi miestä yllään valkoiset vaatteet. 11. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavoin kuin te näitte hänen 
taivaaseen menevän."


Ennen Jeesuksen paluuta tapahtuu kuitenkin asioita, joista on profetoitu Vanhassa Testamentissa. Tämä seuraava profetia on odotusarvona:

Onko Psalmi 83 ajankohtainen?

Onko kirjoitukset käymässä toteen?

Raamattu Kansalle käännöksen mukaan:

1. Psalmi 83
Avunhuuto Israelin vihollisia vastaan
Laulu, Aasafin psalmi.
2. Jumala, älä ole ääneti! Älä vaikene, Jumala, älä ole niin hiljaa!
3. Sillä katso, sinun vihollisesi metelöivät
ja vihaajasi ovat nostaneet päänsä.
4. He juonittelevat sinun kansaasi vastaan
ja pitävät neuvoa suojattejasi vastaan.
5. He sanovat: "Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa,
niin ettei Israelin nimeä enää muisteta."
6. Yksissä tuumin he ovat neuvotelleet,
sinua vastaan he ovat tehneet liiton:
7. Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset,
8. Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ja Tyroksen asukkaat.
9. Myös Assur on liittynyt heihin,
tullut tueksi Lootin lapsille. Sela.
10. Tee heille niin kuin Midianille, niin kuin Siiseralle,
niin kuin Jaabinille Kiisonjoen rannalla.
11. He tuhoutuivat Een-Doorissa, he joutuivat lannaksi maahan.
12. Tee heidän ylhäisilleen niin kuin Oorebille ja Seebille,
kaikille heidän ruhtinailleen niin kuin Sebahille ja Salmunnalle,
13. jotka sanoivat: "Ottakaamme haltuumme Jumalan asuinsijat."
14. Jumalani, tee heidät 
pyöriviksi ohdakepalloiksi,  
kuin kuiviksi korsiksi, joita tuuli ajaa.
15. Niin kuin tuli polttaa metsän, niin kuin liekki korventaa vuoret,
16. niin aja heitä takaa rajuilmallasi
ja kauhistuta heitä myrskylläsi.
17. Peitä heidän kasvonsa häpeällä,
että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra.
18. Joutukoot he häpeään ja olkoot kauhuissaan ainaisesti,
tulkoot häväistyiksi ja hukkukoot.
19. Saakoot he tietää, että sinä ainoa, jonka nimi on Herra,
olet korkein kaikessa maassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti